Blogi

Tutustu natiivimainonnan ja Readpeakin uusimpiin aiheisiin

Näistä syistä vuonna 2021 lukijat pitävät enemmän natiivimainoksista kuin bannerimainoksista

Digitaalinen mainostila on räjähtänyt kymmenessä vuodessa! Tämä johtuu suurimmaksi osaksi älypuhelinten määrän kasvusta sekä internetin käyttämisen lisääntymisestä. Brändit ovat myös panostaneet verkkokauppoihin, jotka mahdollistavat sen, että kuka tahansa pystyy ostamaan heidän tuotteitaan. 2010-luvulla verkkosivustoilla vierailevat alkoivat nähdä mainos-bannereita ja pop-up ikkunoita kaikkialla lempisivustoillaan. 

Tämä saattoi olla aluksi tehokas tapa mainostaa, mutta jatkuvasta mainosten virrasta on tullut taustakohinaa lukijoille. Useimmat kuluttajat eivät osaa edes kertoa mitä mainoksia sivustolla, jolla juuri vierailivat, oli. Lisäksi mikäli lukijan mielestä mainos on tunkeileva tai häiritsee heidän kykyään lukea itse sivuston sisältöä, he reagoivat mainokseen negatiivisesti poistamalla sen omasta näkökentästään mahdollisimman nopeasti. 

Brändille tämä on merkki siitä, että on aika alkaa uudelleenohjaamaan omaa digitaalisen mainonnan budjettiaan, ja ylipäänsä alkaa sisällyttämään omaan strategiaan myös natiivimainontaa. 

Mitä natiivimainonta on?

Natiivimainonnan virallinen määritelmä toteaa natiivimainonnan olevan mainonnan muoto, joka on muodoltaan ja toiminnoiltaan samanlainen kuin alusta, jolla mainos julkaistaan. Yksinkertaisesti sanottuna, se on mainos joka sulahtaa sivun sisällön joukkoon. Esimerkiksi kun tarkastelet autoista kertovien artikkeleiden listaa, Audi saattaa ostaa natiivimainospaikan joka näyttää samalta, kuin mitä nämä muut artikkelit ovat. Mikäli nettisivusto jolla vierailet tarjoaa listauksena ”samanlaisia artikkeleita” sivuston alaosassa, mainos näyttäisi ja olisi samantyyppinen kuin muut artikkelit, jotka ovat sen vieressä. 

Natiivimainospaikat rakentavat tietoisuutta brändistä kohderyhmäsi mielessä ajan saatossa. Ne auttavat brändiäsi rakentamaan luottamusta luomalla yhtenäistä mielikuvaa ja viestiä asiakkaillesi ei-tunkeilevalla tavalla. Vaikka lukija ei klikkaisi mainostasi ensimmäisellä kerralla, mainoksesi silti alkaa rakentamaan pitkäaikaista suhdetta. Tällainen pitkäjänteinen taktiikka johtaa parempaan tuottoprosenttiin bränditietoisuuden, nettisivujen kävijäliikenteen ja ostojen kasvattamisessa! 

Minkä haasteen edessä bannerimainokset ovat?

Melkein jokaisella nettisivustolla, jolla vierailet on useita bannerimainoksia samassa sijainnissa kautta sivuston. Vierailijana, olet tottunut siihen että nämä mainokset ovat juurikin kyseisillä paikoilla sivustolla, ja tästä syystä olet oppinut jättämään ne huomiotta. Tätä kutsutaan ”bannerisokeudeksi”, ja se johtanut jyrkkään laskuun näiden mainosten klikkausprosentissa. 

Bannerisokeus myös enenevissä määrin vaikeuttaa mainoksesi tehokkuuden mittaamista. On epäselvää, näkikö kuluttaja brändisi mainoksen ja aktiivisesti valitsi olla olematta kiinnostunut siitä. On erittäin mahdollista, että he ovat juuri kohderyhmääsi, mutta skrollasivat mainoksesi ohi johtuen sen ennalta-arvattavasta sijainnista sivustolla. Tämä kyvyttömyys mitata mainoksen tehokkuutta ja tuottoprosenttia tarkasti  on hankalaa kenelle tahansa markkinointiammattilaiselle, jonka täytyy kertoa kampanjansa tuloksista ja mihin hän käytti asiakkaansa budjetin pennoset. 

Lisäksi, nettimainosten esto-ohjelmien (ad-blocker)  käyttöaste on korkeampi kuin koskaan aiemmin.

Millä tavalla natiivimainokset ovat erilaisia? 

Sillä välin kun bannerimainokset keskeyttävät sivuilla kävijän flown, natiivimainokset sopivat sivuston sisällön joukkoon. Kun lukija vierittää sivua natiivimainokseen, se ei estä heitä tekemästä sitä mitä he alunperin tulivat kyseisellä sivustolla tekemään. Sen sijaan, se näyttää mainoksesta version, joka näyttää samalta kuin muu sivustolla oleva toimituksellinen sisältö. Nämä mainokset sopivat sivun muun sisällön joukkoon, ja käyttävät pehmeän myynnin lähestymistapaa. Ne sopivat täysin nettisivuston muun sisällön joukkoon tavalla joka saa ne näyttämään siltä, että ne kuuluvat sinne.  

Tämän tyyppinen sijoittelu on ideaalista monestakin syystä. Ensinnäkin, mikäli natiivimainoksesi ilme on samanlainen kuin uutissivuston muu sisältö, ja se tuntuu samanlaiselta kuin sivuston muu sisältö, sivustolla vieraileva huomaa sisällön todennäköisemmin. He olivat tulleet sivustolle lukemaan toimituksellista sisältöä jota sivusto tarjoaa. Lukiessaan sivua, he näkevät sisältömainoksesi ja rekisteröivät sen osana tarjottua sisältöä. Natiivimainokset on suunniteltu saamaan lukijan huomio pehmeällä ja kohteliaalla tavalla. Toisin kuin bannerimainokset, jotka keskittyvät enemmän pomppaamaan suoraan naamalle, jotta huomaisit ne. 

Natiivimainosten sijainnit ovat ihanteellisia brändille, joka pyrkii tavoittamaan tietyn yleisön tai markkinaraon. Esimerkiksi, sanotaan että olet yritys joka myy urheiluvaatteita. Voit ostaa natiivimainospaikkoja sivustoilta, jotka luovat sisältöä urheiljoille. Tämä lisää dramaattisesti todennäköisyyksiä sille, että henkilö joka näkee mainoksesi olisi myös kiinnostunut tuotteestasi. On epätodennäköistä, että ei-urheilullinen ihminen vierailisi sivustolla, jonka sisältö auttaa urheilijoita parantamaan suorituksiaan. 

Globaalin koronaviruspandemin johdosta myös kuluttajien katsoma sisältö netissä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämän päivän kuluttaja viettää suurimman osan vapaa-ajastaan puhelimellaan surffaten tai vierailemalla lempisivustoillaan normaalien ulko-aktiviteettien sijaan. Tämä tekee natiivimainonnasta täydellisen taktiikan, joka tulisi sisällyttää seuraavaan markkinointikampanjaasi. Oikeanlainen natiivimainos voi hyödyntää tätä viimeisintä kuluttajatrendiä niin, että lopputuloksena sinulla on enemmän klikkauksia, kävijäliikennettä ja myyntiä.  

Entä mitä seuraavaksi? 

Sen ymmärtäminen, mitä etuja ja pitkäaikaista tuottoa natiivimainontaan sijoittaminen tuottaa on tärkeää. Brändinä sinun seuraava askeleesi on värvätä työkalu, jolla on laaja kokemus natiivimainoskampanjoiden lanseeraamisessa, seurannassa ja optimoinnissa suuren kävijäliikenteen sivustoilla. 

Haluatko varata 30 minuutin verkkopalaverin tiimimme kanssa?

Yksi parhaimmista tavoista päästä alkuun Readpeakin kanssa on varata verkkopalaveri. Demo-palaverin aikana jaamme inspiroivia CASE-esimerkkejä, esittelemme alustaamme ja jaamme parhaiten toimivia natiivistrategioita tällä hetkellä. Samalla keskustelemme siitä, miten natiivimainonta voisi sopia teidän tarpeisiinne.
Varaa aika etäesittelyyn kanssamme joko sähköpostitse support@readpeak.com tai puhelimitse +358 40 653 9996

VARAA DEMOPALAVERI

 Readpeak  on työkalu saavuttamaan  kohderyhmäsi  digitaalisesti  natiivimainonnan  avulla

Rekisteröidy ilmaiseksi
Readpeak käyttäjäksi

readpeak - native annonsering

+3000
bolag använder
Readpeak
i Norden

readpeak - native annonsering

+7000
native kampanjer
per år

readpeak - native annonsering

+2000
publicister
i 5 marknader

Readpeak - natiivimainonta online-media

5+1 vinkkiä oikean sisällön valitsemiseen natiivimainoksillesi

Tässä on viisi erinomaista vinkkiä, joiden avulla voit valita sellaisen sisällön, joka houkuttelee kohdemarkkinoitasi ja saa kaiken irti natiivimainoskampanjoistasi.

Lue lisää
Readpeak - natiivimainonta online-media

Näin luot toimivaa sisältöä natiivimainontaa varten

Sisältö on sisältömarkkinoinnin tärkein osa. Ilman toimivaa sisältöä näkyvyydestä, strategiasta, markkinoinnista tai teknologiasta ei ole hyötyä. Se on kuin onkisi ilman matoa lammessa joka on täynnä kalaa.

So startest Du mit Native Advertising
Lue lisää
Readpeak - natiivimainonta online-media

Neljä tapaa toimivaan natiivimainontaan vuonna 2022

Mikään maksettu mainoskampanja ei toimi ilman strategiaa niin, että se takaisi erinomaisen sijoitetun pääoman tuoton (ROI). Natiivimainonta on kasvava trendi digitaalisessa markkinoinnissa, jonka tavoitteena on maksimoida maksettujen mainosten tehokkuus innovatiivisilla tavoilla. Mutta miten se tarkalleen ottaen toimii? Ja vielä tärkeämpää, miten saat sen toimimaan seuraavassa markkinointikampanjassasi?

So funktioniert Readpeak
Lue lisää
Readpeak - natiivimainonta online-media

Pidä mielessäsi nämä 6 asiaa ennen kuin aloitat

Natiivimainontaan erikoistuneiden alustojen avulla mainostajat voivat luoda mainoksia, jotka näkyvät laadukkaiden verkkomedioiden orgaanisen sisällön rinnalla. Malli on tuttu erilaisilta somealustoilta, jossa mainokset ovat osa käyttökokemusta / uutisfeediä

Lue lisää

2022 © ReadPeak Oy